Minusta

Olen teatteritaiteilija, jonka toiminnan keskiössä on esiintyminen ja liikkeellinen ilmaisu. Työskentelen pääasiassa miimin, klovnerian ja naamioteatterin sekä aasialaisten näyttämötaiteiden lähtökohdista, mutta mielelläni myös tekstilähtöisesti. Työskentelykieliäni ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Olen valmistunut nelivuotisesta fyysisen teatterin koulutuksesta (AMK Novia) vuonna 2015. Koulutuksessa painottui Jacques Lecoqin pedagogiikka ja aasilaiset teatteritaiteet, mutta se sisälsi myös akrobatiaa, balettia, Corporeal Mime-tekniikkaa sekä muun muassa Grotowskilta perittyjä työskentelytapoja.

Lisäksi olen ottanut osaa Taideakatemian ja Cirkon kolmivuotiseen hankkeeseen Taiteellisen ajattelun akatemia, joka keskittyi kompositionaalisen ja dramaturgisen ajattelun edistämiseen keskustelevassa, monitaiteellisessa ympäristössä.

Olen näyttelijänä Corporeal Mime-tekniikkaan erikoistuneessa Kauri Honkakoski Companyssa (vuodesta 2017) ja toimin osana Physical Opera -fyysisen teatterin ryhmää, jonka perustajajäseniä olen. Olen myös intialaiseen tanssiin profiloituneen Lotus Indian Dance Groupin esiintyvän kathak-ryhmän tanssija.

Klassisen kathakin lisäksi minulla on osaamista myös toisessa klassisessa intialaisessa tanssissa, bharatanatyamissa, jota olen opiskellut vaihto-opiskelijana tanssikoulu Nhitrakalanjalissa Intian Keralassa vuonna 2013, sekä intialaisessa kamppailulajissa, kalaripayattussa. Vuonna 2019 opiskelin kuukauden verran pekingoopperaa National Academy of Chinese Theatre Artsissa (NACTA) Pekingissä.

Valmistan esityksiä sekä aikuisille että lapsille ja on vuosien varrella esiintynyt mm. pekingoopperasta ammentavan Wusheng Companyn teoksissa, Cirkossa ja Lasten seikkailukierroksilla Suomenlinnassa. Tällä hetkellä valmista teoksia Teatterimuseon Kulttuurikummihankkeeseen, jonka kohderyhmänä ovat vuonna 2022 syntyneet lapset.

Olen työskennellyt usein osana esittävän taiteen työryhmiä, joissa esityksiä luodaan ilman valmista käsikirjoitusta. Lisäksi olen suunnitellut ja kirjoittanut draamapedagogisia kokonaisuuksia lapsille sekä suomeksi että ruotsiksi. Esitystaiteen lisäksi ja sen yhteydessä olen kiinnostunut kielestä ja erityisesti monikielisyydestä, rituaaleista, myyteistä sekä erilaisten tilojen ja yleisökontaktin mahdollisuuksista.

Tällä hetkellä suoritan tutkintoa myös Helsingin yliopistossa pohjoismaisten kielten ja suomen kielen koulutusohjelmissa.

Vuosien varrella olen esiintynyt esimerkiksi Wusheng Companyn teoksissa, Cirkossa ja Lasten seikkailukierroksilla Suomenlinnassa. Tällä hetkellä valmistan ja esittän teoksia myös Teatterimuseon Kulttuurikummihankkeeseen, jonka kohderyhmänä ovat vuonna 2022 syntyneet lapset.

Esitystaiteen lisäksi olen kiinnostunut kielistä ja erityisesti monikielisyydestä, ja olen myös opettanut koululaisille sekä suomea että ruotsia toiminnallisesti teatterin ja sirkuksen keinoin.

Valmistan esityksiä sekä aikuisille että lapsille, ja ohjaan lisäksi teatteriharjoitteita erilaisille ryhmille.

Lisäksi minulla on kokemusta yhdistystoiminnasta, koordinointi- ja hanketyöskentelystä, sekä tapahtumien järjestämisestä.